HBLD

HBLD

perjantai 13. syyskuuta 2013

Vanhat ja uudet harrastukset

Koska viikonloppuna on edessä ensimmäinen harrastusleiri pitkästä aikaa harrastajana (!), tuli mieleeni tehdä postaus harrastuksista.



Musiikki. Se on ollut osa minua koko elämän. Äiti jopa väittää, että lauloin jo ennenkuin opin puhumaan. Tämä varmasti pitää paikkansa nyt kun seuraan omaa tytärtäni. Pienenä olin muskarissa, laulu- ja kanneltunneilla, aloittelin pianonsoittoa, olin musiikkiluokalla ja valitsin soittimekseni poikkihuilun, jota soitinkin vaihtelevalla menestyksellä lukion loppuun asti. Vaikka soittaminen on jäänyt, niin kuuntelen musiikkia päivittäin ja lähes koko ajan. 




Muodostelmaluistelu. Laji, joka on vienyt mukanaan ja harrastuksen lisäksi minulle nykyään työ. Luistelu-ura on alkanut katsomalla Susanna Rahkamoa ja Petri Kokkoa, josta luistelukoulun kautta muodostelmakouluun ja sieltä joukkueeseen. Tie on ollut pitkä ja mutkainen, mutta jokin tässä lajissa vaan on vienyt mukanaan niin pitkälle, että siitä on tullut ammatti. 
Viikonloppuna kutsuu Kisakallio, tällä kertaa harrastajana kun joukkueemme valmistelee tämän kauden kisaohjelmaa. Kipinä on kova päästä luistelemaan, kun viime kausi jäi tyngäksi sattuneesta syystä ;) 


Klikkaa ja tule katsomaan ;)
Vapaaehtoisuus. Taitoluistelu on vienyt mukanaan myös muilla tavoilla. Vapaaehtoisena pyöriminen taitoluistelukisoissa on mukavaa, kun tapaa uusia ihmisiä ja pääsee näkemään huippuluistelua eturivinpaikoilta (ainakin minun tiimissä) ;) 
Enää muutama viikko kansainväliseen Finlandia Trophy kilpailuun, jossa on ehdottomia huippunimiä mm. muodostelmaluistelussa ja jäätanssissa.




Neiti E:n ja minun harrastukset. Lapsen myötä mukaan on tullut uusia harrastuksia. Heti 3,5kk iässä aloitettu vauvauinti on yksi suosikeista, koska neiti E selvästi tykkää vedestä. Keväällä aloitettiin myös seurakunnan kerho, jossa on tavannut muita esikoisen äitejä. Syksyllä mukaan on tullut muskari, josta neiti E selvästi pitää ja pian alkaa tanssikerho. Tekemistä siis riittää, ettei aika käy pitkäksi. Nyt harjoitellaan myös keinumista ja hiekkalaatikolla leikkimistä. 

Mahtuuko päiviin enää uusia harrastuksia? Haluaisin ainakin käydä kokeilemassa tankotanssia, showtanssia ja hotjoogaa...ehkä sitten kun neiti E on vähän isompi.


*Hanna*



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista :)